... ei vaan ole oikein ollut aikaa päivitellä.

Stella on vihdoin oikeasti kotiutunut. Ihan hyvä, onhan hän jo yli vuoden minulla ollutkin. Yhä useammin hän nukkuu ihan kainalossa aamuisin ja muutenkin pitää hoitotuokioita minulle. On se vaan ihmeellistä, että kahdella kissalla voi olla niin erilaiset tavat puskea, kiehnätä ja helliä.

Varma puskee koko vartalon mitalla, heittää samalla kuperkeikan ja jää selälleen makaamaan kehräten niin lujaa, kuin kissa vain voi... Stella ottaa kohteekseen esimerkiksi sormen ja kiehnää sitä suupielellään aikansa ja alkaa nuolemaan sitä "puhtaaksi".

Olen yrittänyt totuttaa Stellaa sylissä olemiseen, jos joskus vielä kävisimme näyttelyssä pyörähtämässä. Ihan hyvin jo sujuu paikallaan olo. Kun otan hänet syliin, kehräys jatkuu. Jos taas yritän kävellä johonkin, kynnet uppoavat olkapäähäni (tai mikä nyt sattuu kynsien alla olemaan), ja kissa jäykistyy kivikovaksi ja kehräys loppuu siihen paikkaan... Muuten Stella kyllä tulee itse syliin sohvalla tms, mutta hän itse päättää missä ja milloin... Taitaa ottaa aikansa totutteleminen, jos ikinä sitten tottuukaan.       

                                        1738445.jpg